Nykytaiteella on tapana ihastuttaa ja vihastuttaa. Se potkii ihmisiä hereille yllättävillä ja välillä jopa varsin sopimattomilla tulkinnoilla. Sana ”modernismi” kuvaa nykytaidetta ja taiteenmuoto esittelee ennen näkemättömiä aiheita ja näkökulmia. Teokset saattavat sisältää myös epätavallisiksi luokiteltuja valmistusmateriaaleja eikä teosten tekotapaakaan ole millään tavalla rajoitettu.
Esittelemme alla muutamia sykähdyttäviä nykytaideteoksia, lue ja valitse suosikkisi.
Marcel Duchamp – La Fontaine (1917)
Nyt satavuotias taideteos oli kaikessa yksinkertaisuudessaan valkoinen, posliininen miesten pisuaari, joka oli signeerattu salanimellä R.Mutt ja teoksen nimeksi oli annettu ”La Fontaine”, suomennettuna ”Suihkulähde”.
Marcel Duchamp lähetti teoksen salanimellä itsenäisten taiteilijoiden näyttelyyn. Samoin kuin usein tänä päivänä, nykytaidetta ei silloin täysin ymmärretty joten teos järkytti komiteaa ja se hylättiin eikä teosta koskaan laitettu yleisön nähtäville. Teoksesta on valokuvia ja lukuisia jäljitelmiä mutta alkuperäinen taideteos on kadonnut jäljettömiin.
Vuonna 2004 La Fontaine valittiin 500 taiteen asiantuntijan päätöksestä teokseksi, jolla on ollut merkittävin vaikutus nykytaiteen kehittymiseen.
Andreas Gursky, Rhine II (1999)
Rhine II on valtavan kokoinen ja aika simppeli valokuva, joka on otettu Saksassa. Kuvassa voi nähdä nurmea, taivaan, tien ja vettä. Kuvassa ollut maisema oli alun perin täynnä puita ja elämää, mutta Andreas Gursky poisti käsin ja digitaalisin keinoin tämän kaiken kuvasta.
Vuonna 1999 kuvan muokkaaminen digitaalisesti herätti suuren keskustelun siitä, oliko valokuvauksesta tullut maalaamiseen verrattava taiteen muoto?
Vuonna 2011 taideteoksesta tuli korkeimpaan hintaan koskaan myyty valokuva kun teos myytiin huutokaupassa New Yorkissa huimaan 4,3 miljoonan euron hintaan.
Marina Abramović, The Artist is Present (2010)
Yksi merkittävimpiä performanssi- taiteen teoksia, on serbialaisen Marina Abramovićin performanssiesitys The Artist is Present, jossa taiteilija istui tuolilla puhumatta ja liikkumatta Museum of Modern Art- museossa New Yorkissa. Marina Abramović istui paikoillaan museon aukioloaikoina 14. maaliskuuta – 31.toukokuuta 2010, paikoillaan Abramović ehti tuona aikana istua yhteensä 736 tuntia ja 30 minuuttia.
Katsojat saivat osallistua taitelijan teokseen, istumalla pöydän toisella puolella olevaan tuoliin ja olemalla siinä hiljaa, liikkumatta niin kauan kuin halusivat, tuntien samalla taiteilijan läsnäolon.
Abramovićin performanssiesitys houkutteli satoja tuhansia ihmisiä paikalle katsomaan näyttelyä.
Olafur Eliasson, The Weather Project (2003)
The Weather Project valtasi Lontoon Tate modern museon turbiinihallin vuonna 2003. Sisäänpääsyllä oli valtaisa, valoa hehkuva, pyöreä pallo ja ilman täytti makeahko sokerista, sekä vedestä luotu sumupeite.
Seinä oli peitetty valtavalla peilillä, josta museossa kävijät kykenivät näkemään itsensä pieninä mustina varjoina jättimäistä valoa vasten.
Teos käytti hyväkseen, kokonaan tarjolla ollutta tilaa ja sitä kutsuttiin sen vuoksi suurimmaksi sisätilassa olleeksi nykytaiteen teokseksi koskaan. Olafur Eliassonin teosta kävi katsomassa Lontoon Tate modern – museossa yli kaksi miljoonaa ihmistä.
Ai Weiwei, Remembering (2009)
Keväällä 2008 hirvittävä 7.9 magnitudin maanjäristys järisytti Kiinan Sichuania. Järistyksen seurauksena useita tuhansia nuoria kuoli koulurakennusten romahtaessa. Koulurakennukset eivät mahdollisesti täyttäneet perusvaatimuksia mutta Kiinan hallitus kieltäytyi tutkimasta asiaa.
Kiinalainen taiteilija ja aktivisti loivat Müncheniin Haus der kunst – museon seinään jättikokoisen taideteoksen, jossa luki maanjäristyksessä tyttärensä menettäneen äidin sanat ”Hän eli onnellisena seitsemän vuotta tässä maailmassa” kiinalaisin kirjaimin kirjoitettuna. Sanat oli kirjoitettu yhdeksäntuhannen koululaisrepun voimin seinälle.
Ai Weiwein teoksen on sanottu olevan täydellinen esimerkki siitä, miten taiteella voidaan ottaa kantaa ajankohtaisiin aiheisiin.
Pussy Riot, Punk Rock Prayer (2012)
Vuonna 2011 perustettu venäläinen feministinen Punk Rock yhtye ja aktivistiryhmä Pussy Riot tunnetaan performanssiesityksistä, joita he ovat järjestäneet epätavallisissa paikoissa kuten metroasemalla tai poliisivankilan katolla. Pussy Riotin jäsenet ovat yleensä esiintyneet värikkäät maskit päässä, jolloin ei ole voinut varmasti tietää ketkä jäsenistä ovat olleet esiintymässä.
Viisi Pussy Riotin jäsentä esiintyi vuonna 2012 Kristus vapahtajan kirkossa Moskovassa, esiintymisellä otettiin kantaa politiikkaan ja kirkon johtoon. Esitys ehti kestää alle minuutin kun kirkon henkilökunta yritti keskeyttää esityksen.
Esitys on yksi kuuluisimpia nykytaiteen performanssiesityksiä, esityksen jälkeisen mediahuomion vuoksi. Esityksen seurauksena kolme yhtyeen jäsentä otettiin kiinni ja tuomittiin vankeusrangaistuksiin syytettynä huliganismista.
Ihmisoikeusjärjestö Amnesty ja useat julkisuuden henkilöt kuten Red Hot Chili Peppers – yhtye osoitti tukensa Pussy Riotin puolesta ja jäsenten vapauttamiseksi.
Francis Alÿs, Tornado (2000-2010)
Yksi videotaiteen merkittävimpiä teoksia on belgialaisen arkkitehdin Francis Alÿsin teos Tornado. Muutettuaan Mexicoon Francis Alÿs alkoi etsiä seurata ja etsiä myrskyjä, tornadoja. Kymmenen vuoden ajan taiteilija jahtasi Tornadoja Mexico cityn eteläpuolella, löytäessään Tornadon hän nappasi videokameran ja pyrki kohti myrskyn silmää kuvaten samalla.
Täsmälleen 39 minuuttia kestävää videota katsellessa voi melkein tuntea taiteilijan halun päästä myrskyn sisälle, videolla voi kuulla taiteilijan hengästyneen hengityksen ja askeleet kun hän juoksee kohti myrskyä.